
Uusilta nettikasinoilta löytyvät upouudet live-kasinopelit
Uudet nettikasinot ovat oiva paikka etsiä tietoa uusimmista peleistä sekä kokeilla uunituoreita julkaisuja. Viime vuosina etenkin live-kasinopelien suosio on ollut huikeaa, joten taatusti uusien kasinoiden asiakkaat tarkistavatkin ensin live-kasinovalikoiman. Se ei ole kuitenkaan tarpeen, koska olemme keränneet yhteen 2020-luvun parhaimmat live-pelijulkaisut ja täten voit selailla uusia nettikasinoita paljon tehokkaammin.
Live-kasinopelien valmistajakilpailu käy kovana
Ennen kuin siirrymme pelien esittelyyn, on hyvä tehdä tilannekatsaus live-kasinopelien markkinoihin. Kilpailu käy nimittäin kovana. Ruotsalainen Evolution on yhtä lailla tehnyt suuria siirtoja kasvattaakseen markkinaosuuttaan: se on ostanut kilpailijoitaan. Se osti ensin pienemmän live-pelivalmistaja Ezugin ja sen jälkeen konserni teki vielä yllätyskaupat toisesta ruotsalaisesta jätistä, NetEntistä. Samalla se päätti lopullisesti NetEnt Live -pelituotannon, ja täten keskitti julkaisut ainoastaan sen oman nimen alle.
Tällä hetkellä Evolution on siis lähes yksinvaltias Euroopan live-pelien valmistajamarkkinoilla, mutta se ei kuitenkaan odota jäävänsä tähän. Seuraavat siirrot se tulee tekemään nimittäin kohti Aasian ja Amerikan markkinoita, joita sen yksi suurimmista kilpailijoista, Playtech, pitää tiukasti otteessaan. Sen lisäksi sen toiseksi haastajaksi on noussut Pragmatic Play, joka on vahva vastus varsinkin Euroopan sisällä. Sen pelivalikoima ja lanseerama Drops & Wins -turnauskampanja ovat nakertaneet koloa Evolutionin pelaajamääriin.
Fan Tan
Aasialainen helmipeli on ensi kertaa saatavilla myös nettikasinoilla. Kyseessä on perinteinen ja pelkästään Aasiassa tunnettu onnenpeli, jossa kierroken tavoitteena on kerätä satunnaisia neljän helmen ryhmiä. Voit veikata esimerkiksi kuinka monta helmeä viimeiseen ryhmään jää tai parillisia ja parittomia lukumääriä, sekä asettaa panoksen veikkauksesi puolesta. Siitä on saatavissa helpommin ymmärrettävä perusversio sekä kokeneimmille pelaajille suunnattu variaatio, joka muistuttaa enemmän perinteistä Fan Tan -pelipöytää.
Golden Wealth Baccarat
Toinen Aasian markkinoita kosiskeleva peliuutuus on Golden Wealth Baccarat, koska baccarat on erityisen suosittu aasialaisten keskuudessa. Tällä kertaa korttipakkaan on sujautettu viisi kultaista korttia. Kun jakaja jakaa yhden niistä pelipöydälle, integroitu lisätty todellisuus lisää korttien päälle kultapölyä ja muuttaa jaetun kortin kultaiseksi sekä lisää sen päälle voittokertoimen 2x-8x väliltä. Jos kyseinen käsi voittaa, pelaaja voittaa panoksensa kultaisen kortin ilmoittamalla voittokertoimella. Peli on pelattavissa myös First Person -versiona, joista kerromme lisää alla.
Cash or Crash
Cash or Crash sisältää vatsaa kutkuttavaa jännitystä, koska tavoitteenasi on päästä onnen avulla mahdollisimman korkealle 20-kerroksista tasomittaria. Mitä korkeammalle yllät, sitä paremman voiton saat panoksellesi. Kipuaminen tapahtuu pallojen avulla, jota arvotaan satunnaisesti yksi per kierros. Pyörän sisällä on yhteensä 28 palloa, joista yksi on kultainen, kahdeksan punaista ja 19 vihreää. Vihreällä pallolla etenet seuraavalle tasolle, punaisella koko peli päättyy siihen. Kultainen pallo antaa taasen immuniteetin seuraavalle punaiselle pallolle ja se myös korottaa voittokertoimia.
Gonzo’s Treasure Hunt
Jokainen hieman kasinoilla pelannut muistaa taatusti NetEntin hellyttävän tutkimusmatkailijan Gonzon, joka yritti löytää viidakkoon piilotettuja aarteita. Evolutionin ja NetEntin fuusion ensimmäinen hedelmä on Gonzon tuominen live-kasinomaailmaan ja sen tuloksena syntyi Gonzo’s Treasure Hunt. Teemaan sopivasti pukeutunut juontaja johdattelee pelaajaa slottipelistä tutun peliseinän aarteiden pariin. Valitset aina yhden kiven ja sen alta voi paljastua jokin uusi aarre tai pääsy bonuspeliin. Tätä peliä voidaan pelata myös VR-tilassa eli virtuaalilasien kanssa.
First Person -versiot
Tietyt live-pelit ovat olleet hurjan suosittuja. Niitä ovat esimerkiksi Dream Catcher, Mega Ball, Lightning Roulette ja Football Studio. Live-peleinä niiden pelaaminen onnistuu pelkästään silloin, kun sinulla on kasinotili valmiina etkä voi kokeilla niitä demoversiona. Helpottaakseen tilannetta Evolution kehitti First Person -versiot kaikista yllä mainituista pelivariaatioista sekä monesta muustakin. Kyseessä ovat yksinpelinä pelattavat live-pelit, joissa ei yhdistytä aitoon pelistudioon vaan virtuaaliseen sellaiseen.
Säännöt ja erikoisefektit ovat kuitenkin aivan samat kuin niiden live-versioissa. Halutessasi voit myös siirtyä suoraan lähetykseen klikkaamalla GO LIVE -painiketta, jolloin peli johdattaa sinut samaisen peliversion suoraan lähetykseen. Huomioi kuitenkin se, ettei kyseessä ole mitkään tavalliset videopöytäpelit, vaan pelaat pelejä aivan kuin olisit itse tietokoneella luodussa 3D-studiossa.
Lisättyä todellisuutta, virtuaalitodellisuutta – live-pelit ylittävät itsensä
Teknologisten mahdollisuuksien ansiosta ei ole ihme, että yhä useampi kasinopelaaja tarkistaa ensimmäisenä live-kasinopelivalikoimat. Ne tarjoavat nimittäin kaikkein monipuolisimman valikoiman teknologisesti kehittyneimpiä ja jännittävimpiä kasinopelejä. Virtuaalitodellisuus on yksi asia, mutta laajasti kokeiltu lisätty todellisuus nostaa yhtä lailla pelikokemuksen aivan uudelle tasolle. Samaista ei voida kokea esimerkiksi kolikkopelien parissa. Voimme vain ennustaa, että seuraavien vuosien aikana live-kasinopelien julkaisuvauhti kiihtyy entisestään ja niiden pelaajamäärät vain kasvavat.